Miksi juuri CHUF?

Miksi meitä tarvitaan?

Tehtävämme on vähentää globaalia epäoikeudenmukaisuutta maailmassa, ja rakentaa tulevaisuus, jossa jokaisella ihmisellä on mahdollisuus toteuttaa unelmiaan omista lähtökohdista huolimatta. Kaikilla ihmisillä tulee olla yhtäläiset mahdollisuudet päättää omasta elämästään sukupuolesta ja varallisuudesta huolimatta.

Child Hug Uganda - Finland ry pyrkii myös kehittämään suomalaista kehitysyhteistyökulttuuria yhä avoimemmaksi ja läpinäkyvämmiksi. Uskomme, että kehitysyhteistyöjärjestöjen tulee olla jatkossa yhä rohkeampia uusien ja innovatiivisten toimintatapojen kehittämisessä sekä uskaltaa uudistaa toimintaansa muuttuvan maailman mukana.

Haluamme myös olla lisäämässä suomalaisten tietoisuutta heikommassa asemassa olevien elämästä etenkin Ugandassa. Uskomme, että ihmisten tietoisuuden lisääminen lisää heidän ymmärrystään siitä, miten jokainen meistä on kytköksissä maailmanlaajuisiin ilmiöihin ja voi omalla toiminnallaan edistää globaalia oikeudenmukaisuutta. Tästä syystä globaalikasvatus ja vapaaehtoistoiminnan tukeminen onkin yksi toimintamme kulmakivistä Suomessa.